Paikallinen remonttiyritys Muoniossa

Hei!
Kiva kun löysit sivuilleni. Olen Arto, rakennusalan yrittäjä Tunturi Timpuri -nimen takana.

Rakennus- ja remonttityöt ovat olleet osa elämääni jo lapsuudesta saakka. Innovatiivisen isän työskentelyä seuratessa kiinnostuin alasta itsekin, ja sillä tiellä olen edelleen. Olen tehnyt remontti- ja kirvesmiehen töitä jo 1990-luvulta lähtien, joten kokemusta alalta on kertynyt.

Vuosien varrella olen kehittänyt ammattitaitoani jatkuvan käytännön työn lisäksi myös rakennusalan ammattitutkinnon eri tutkinnon osilla. Mukaan on kertynyt monipuolista osaamista niin saneerauksista, tasoitetöistä, märkätilaremontoinnista kuin talojen rakentamisesta alusta loppuun asti – omakotitaloja on valmistunut omien käsien kautta kolmen talon verran.

Työssäni minulle tärkeintä ovat laadukas lopputulos, rehellinen tekeminen ja asiakkaan toiveiden kuunteleminen. Olen luonteeltani pikkutarkka, mutta samalla tehokas tekijä –tinkimättä kuitenkaan viimeistelystä. Tavoitteeni on aina, että lopputulos näyttää hyvältä ja kestää käyttöä vuosiksi eteenpäin.

Omiksi vahvuuksikseni nostaisin erityisesti lattiavalut, tasoitetyöt sekä huolellisesti toteutetut märkätilaremontit. Minulta löytyy myös vedeneristyssertifikaatti, joten kylpyhuone- ja märkätilatyöt toteutetaan turvallisesti ja määräysten mukaisesti.

Vapaa-ajalla viihdyn luonnossa ja käsillä tekemisen parissa. Olen tehnyt erilaisia puukäsitöitä, kuten kuksia ja puukkoja omiin tarpeisiin sekä lahjaksi läheisille. Luulenpa, että innovatiivinen ja ratkaisukeskeinen asenne näkyy myös työssäni – tykkään löytää toimivia ja fiksuja ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin.


-Arto, Tunturi Timpuri